Hän syö 4 lusikallista kookosöljyä 60 päivän ajan, sitten TÄMÄ tapahtuu hänen aivoilleen.

Yhdysvaltalainen lääkäri Mary Newport on viime vuosina saanut aikaan kohua tieteellisissä piireissä. Mistä syystä? Hän puhuu kookosöljyn puolesta salaisena aseena Alzheimerin tautia vastaan. Jos hänen teoriansa osoittautuu oikeaksi, se saattaa mullistaa aivosairauksien hoitamisen.

Skarmavbild-2016-04-26-kl.-12.10.55-600x449
Kuva

Tri. Mary Newportilla on melko henkilökohtainen suhde Alzheimeriin, sillä hänen aviomiehensä Steve sairastui tautiin 15 vuotta sitten. 15 vuoden ajan Mary joutui katselemaan, kun Steven tila huononi hiljalleen.

“Useimpina päivinä Steve oli kuin sumussa. Hän ei pystynyt löytämään lusikkaa keittiöstä, tai hän ei muistanut kuinka ottaa juomavettä jääkaapin säiliöstä. Joskus kysyin häneltä oliko odottamani puhelu tullut kun olin poissa, ja hän vastasi ‘ei’, mutta muutaman päivän päästä hän sitten muisti että kyllä se puhelu sittenkin oli tullut, ja soittaja jätti viestin,” Mary Newport kertoo.

Skarmavbild-2016-04-26-kl.-12.18.27-600x445
Kuva

Maryn aviomies alkoi saada lääkitystä Alzheimerin taudin edistymisen hidastamiseksi, mutta Mary kuvailee sivuvaikutuksia “kamaliksi”. Fyysisesti Steve oli hyvässä kunnossa, mutta hän oli masentunut ja alakuloinen. Hän vietti päivänsä askarrellen puutarhassa, mutta se ei tuonut hänelle paljoa iloa.

Pikkuhiljaa Mary tuli epätoivoisemmaksi. Hän luki lukuisia Alzheimeriin liittyviä tutkimuksia, ja jotkut niistä näyttivät lupaavilta. Hän kiinnostui kovasti keskipitkien triglyseridien tutkimuksesta. Keskipitkät triglyseridit ovat rasvoja jotka muuttuvat maksassa ketoneiksi. Ketonit auttavat aivoja tuottamaan energiaa, joka on tärkeää Alzheimer-potilaille sillä heillä tietyt aivojen alueet saavat vain vähän glukoosia.

olja1-600x314
Kuva

Koska kookosöljy oli helpoin tapa saada triglysereitä ja koska Marylla ei ollut mitään menetettävää, hän alkoi tarjota Stevelle kookosöljyä. Hieman kokeiltuaan he päättivät että lusikallinen aamuin ja illoin oli sopiva annos.

Skarmavbild-2016-04-26-kl.-12.39.29-600x449
Kuva

60 päivän jälkeen Mary huomasi aviomiehensä voivan paljon paremmin. Steven mieli oli selvästi kirkkaampi, hänestä tuli puheliaampi, ja hän hymyili useammin. Kun vuosi oli kulunut kookosöljyn päivittäisen nauttimisen aloittamisesta, Steve oli kuin uusi ihminen. Vaikka hän ei aina löytänyt oikeaa sanaa puhuessaan, hän alkoi tunnistamaan ihmisiä jotka hän oli aiemmin unohtanut. Steve pystyi myös keskittymään asioihin paremmin, oli valppaampi, ja alkoi muutenkin saada parempaa otetta elämästään.

Nämä kolme piirrosta jotka Steve teki kotonaan olleesta kellosta kuvaavat hänen toipumistaan hyvin.

“Olemme todella iloisia hänen kehityksestään, ja jos kookosöljy todella toimii ja pysäyttää tai edes hidastaa Alzheimerin kehitystä, on se sen arvoista,” Mary selittää.

Skarmavbild-2016-04-26-kl.-12.47.22
Kuva

Vaikka lisää tutkimuksia tarvitaankin, Mary osoitti että kookosöljyn käyttö näyttää vahvasti olevan hyödyllistä Alzheimer-potilaille. Steven positiiviset kokemukset ovat kuitenkin epätavallisia. Monet tutkijat arvioivat Steven olevan poikkeustapaus. Mainittakoon myös, että ainakaan vielä ei ole tieteellisiä todisteita kookosöljyn positiivisista vaikutuksista Alzheimer-potilaisiin.

coconut-600x300
Kuva

Silti, kiitos kookosöljyn, Steven tila parantui huomattavasti, ja Mary on luottavainen sen suhteen että muutkin Alzheimerin tautia sairastavat voivat hyötyä siitä.

loving1-600x903
Kuva

Valitettavasti Steve menehtyi kuluvan vuoden tammikuussa, mutta kookosöljykokeilunsa ansiosta pari sai monia vuosia parempaa lisäaikaa. Voit katsoa alta englanninkielisen videon juttuun liittyen.

En sano että tämä toimisi kaikilla, ja toki on hyvä olla kriittinen “ihmelääkkeiden” suhteen. Mutta silti halusin tuoda Maryn ja Steven tarinan esiin, sillä se osoittaa että aina tiede ei tiedä mikä on sinulle tai läheisellesi parasta.

Jos sinusta tuntuu että kookosöljy ansaitsee enemmän huomiota Alzheimerin tautia mahdollisesti helpottavana aineena, jaa tämä artikkeli Facebookissa.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!