Hääseremonia keskeytyy kirkon takaosasta kuuluvaan ääneen − yhdellä häävieraista on sanottavaa

Sen oli määrä olla aivan tavallinen hääseremonia. Tai niin ainakin ajattelivat Neil ja Tricia Swan, kun heitä oltiin vihkimässä ystävien ja sukulaisten edessä Irlannin Kincasslaghissa sijaitsevassa kirkossa viime viikonloppuna. 

Heillä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, että seremonia saisi yllätyskäänteen joka tekisi päivästä vielä odotettuakin ikimuistoisemman.

Kun pariskunta oli saanut valansa vannottua, oli papin lauluesityksen vuoro. Hän alkoi laulamaan kappaletta nimeltä ”How Great Thou Art”.

Yhtäkkiä kirkon takaosasta, yleisön joukosta, kuului yllättävää ääntä. Morsian kääntyi ympäri kaikkien muiden tavoin ja huomasi, että eräs mies oli noussut yleisön joukosta seisomaan. Mies otti papin lauluesityksen haltuun jatkaen laulamista komealla äänellään. 

Pian toinenkin henkilö nousi seisaalleen ja yhtyi lauluun. Sitten seuraava, ja sitten taas seuraava. Ennen kuin tuore aviopari ehti kunnolla ymmärtää mitä oli tapahtumassa, melkoinen joukko laulajia lauloi yhteen ääneen papin aloittamaa laulua. Esitys teki kaikkiin paikalla olleisiin varmasti suuren vaikutuksen!

Seremonian yllätyskäänne sai kauneudellaan hääparin ja monet vieraatkin kyyneliin. Kun katsot videon, ei luultavasti kestä kauan ennen kuin ihosi on jo kananlihalla! 

Voisin katsella tämän vaikka kuinka monta kertaa! 

Eikö olisikin hauskaa jos jotakin tällaista tapahtuisi omissa tai kaverisi häissä? Jaa video siis Facebookissa, ehkä se saa jonkun tuttusi innostumaan ja järjestämään samantyyppisen spektaakkelin!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!