Ensimmäinen hiustenleikkuu 22 vuoteen! Katso kuinka hän muuttui.

Kaikilla ihmisillä on oma tyylinsä ja ulkonäkönsä, ja hiukset ovat tietysti tärkeä osa sitä miltä kukin meistä näyttää.

Itse olen haaveillut vuosien ajan tekeväni jotakin radikaalia hiuksilleni, mutta en ole vielä saanut koottua tarpeeksi rohkeutta haaveeni toteuttamiseen. Oikeaa hetkeä odotellessani minusta on mukavaa katsella mitä toiset ovat tehneet. Saan siitä ideoita ja inspiraatiota tulevaa varten : )

Phillip tykkäsi pitkästä tukastaan niin paljon, että hän antoi sen kasvaa lähes vapaasti peräti 22 vuoden ajan. Kerran vuodessa hän siisti sitä hieman parturikäynnillä, mutta hän ei koskaan luopunut pitkistä ja laineilevista hiuksistaan. Jokin aika sitten hänestä kuitenkin alkoi tuntua että oli aika siirtyä uuteen aikaan ja muuttaa vanhaa tyyliä.

Alla olevalla videolla Phillip näyttää kuvan ajalta jolloin hänellä oli viimeksi ollut lyhyet hiukset, ja on helppo huomata että siitä oli todella kauan!

Aluksi suuren muutoksen tekeminen jännitti Phillipiä, eikä ihme. Lopulta hän on kuitenkin aivan innoissaan uudesta lookistaan!

 

 

Jaa tämä juttu Facebookissa jos uskot muodonmuutoksen parantavaan voimaan : )

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.