Ennakkoluuloisten ihmisten etnisyys selvitettiin DNA-testillä – tulokset järkyttivät ja saivat kyyneliin

On niin paljon helpompi tuomita, kuin yrittää ymmärtää. Sorrumme liian usein arvostelemaan muita sen sijaan, että hyväksyisimme toiset sellaisina, kuin he ovat. On liian helppoa tuomita toinen tietämättä taustoja.

Sanotaan, että erilaisuus on rikkautta, mutta olemmeko sittenkään niin kovin erilaisia toisistamme, kuin luulemme? Meillä on nimittäin paljon enemmän yhteistä toistemme kanssa, kuin oikeastaan tiedämmekään. 

Matkahakukone Momondo pyysi 67 ihmistä ympäri maailmaa osallistumaan DNA-testiin. Testiin osallistui ihmisiä eri kansalaisuuksista, joilla kaikilla oli yksi yhteinen tekijä – he olivat ylpeitä kansalaisuudestaan, etnisyydestään ja perinnöstään. Heillä kaikilla oli myös ennakkoasenteita muita kansoja kohtaan ja he näkivät muut kansat kovin erilaisina omistaan. 

Kuulostaako tutulta?

Testin alussa osallistujille esitettiin yhteinen kysymys: ”Uskallatko kyseenalaistaa, sitä kuka oikeasti olet?”

Tämän jälkeen he tekivät DNA-testin, jonka tulokset tulivat kahden viikon päästä. 

Tulokset löivät heidät ällikällä, järkyttivät ja saivat osan jopa kyyneliin. Selvisipä testien avulla myös varsinainen yllätyskin, joka sai koko huoneen hiljaiseksi.

Katso alta mitä kaikkea DNA-testeistä oikein selvisi:

Tämä video on hyvä muistutus siitä, että kaikilla meillä on jotain yhteistä toistemme kanssa. Hyväksytään toisemme ihmisinä – ilman ennakkoluuloja. Jaa tämä myös ystävillesi.