Äiti vei lapsensa hammaslääkäriin — hän ei koskaan palannut kotiin, syynä tavallinen aine

Vanhemmat vievät lapsensa lääkäriin, sillä he uskovat, että jälkikasvu saa siellä parasta mahdollista hoitoa ja apua. 

Lääkärissä käyntiin liittyy aina riskejä, vaikka lääkärit olisivat kuinka ammattimaisia tahansa. 

Bety Squier vei lapsensa, Daisy Lynnin, hammaslääkäriin. 14 kuukauden ikäinen tyttö ei kuitenkaan koskaan palannut kotiin. 

torres
Youtube

Austinista, Teksasista kotoisin oleva äiti vei Daisy Lynnin hammaslääkäriin 29. päivä maaliskuuta. Vanhemmat kertovat, että he veivät tyttärensä hammaslääkäriin, sillä hänellä oli kaksi reikää, jotka tuli hoitaa kuntoon.  

Hammaslääkäri nukutti lapsen, jotta työ olisi helpompi. Hammaslääkäri tuli hetken kuluttua vanhempien luokse ja kertoi, että tytöllä on 6 reikää, jotka täytyi hoitaa, kertoo El Paso Journal

”Sain tietää, että toimenpide tulisi kestämään noin 40-45 minuuttia, ja me odotimme odotushuoneessa. Lääkäri tuli kuitenkin 10 minuutin päästä takaisin ja kertoi, että jokin oli pielessä.

torres2
Youtube

Tytöllä oli hengitysvaikeuksia ja hänen sydämensä oli pysähtynyt. Lääkäri oli elvyttänyt tyttöä, joka oli herännyt ja kaikki oli hänen mukaansa nyt hyvin.

Tytön tila kuitenkin heikkeni uudestaan ja ambulanssi saapui paikalle. Lapsi kuljetettiin lähistöllä sijainneeseen sairaalaan, mutta lääkärit ja sairaanhoitajat eivät saaneet häntä herätettyä. Daisy Lynn kuoli vain muutama tunti sen jälkeen, kun hänet oltiin kuljetettu pois hammaslääkäristä. 

Äiti ilmoitti kaiken surun keskellä: ”Haluan vain tietää, mitä tyttärelleni tapahtui. Kukaan ei osaisi odottaa, että oma lapsi menehtyy hammaslääkärissä.” 

— Ensimmäisessä Daisy Lynnistä otetussa röntgenkuvassa ei huomattu mitään, jota olisi pitänyt korjata, kertoo patologi Rober Williams. 

lostorres
Youtube

Tytön kuoleman jäljeen kävi ilmi, että hammaslääkäri oli työskennellyt 4 hampaan kanssa, ja että tyttö olisi saanut oli saamassa ruostumattomasta teräksestä valmistettuja paikkoja. 

Raportissa luki kuitenkin, että tytön hammaskiille oli vahingoittunut, mutta sitä ei olisi tarvinnut korjata niin nuoressa iässä. Tytöllä ei siis ollut kunnollisia reikiä, vaan vaurioita, jotka olisivat korjaantuneet itsestään.

Selvityksessä kävi ilmi, että tyttö oli kuollut nukutusaineeseen. 

Austinissa työskentelevät hammaslääkärit eivät ole saaneet käyttää nukutusainetta tämän tapauksen jälkeen. 

torres3
Youtube

On todella huolestuttavaa, että lääkäri halusi antaa pienelle tytölle nukutusainetta, vaikka hänellä ei ollut edes kunnollisia reikiä. 

On järkyttävää, että viaton lapsi kuoli aivan turhaan. 

Luulisi myös, että vanhemmat olisivat jääneet lapsensa luokse, kun lääkäri nukutti hänet. 

funeral
Youtube

Bety ei tule koskaan saamaan takaisin omaa tytärtään. 

Jaa tämä traaginen esimerkki ystävillesi, jotta he muistavat olla tarkkoina — onneksi Suomessa lapsia ei nukuteta kuitenkaan yhtä kevyin perustein.