Äiti lisää mokkapaloihin rintamaitoa ja vie leivokset kouluun – hän ei osannut odottaa tällaista reaktiota

Luokan oli tarkoitus myydä leivonnaisia, jonka avulla kerättiin rahaa luokkaretkeen – eräs äiti oli päättänyt, että hän leipoisi mokkapaloja. 

Oli kuitenkin pieni ongelma: perheellä ei sattunut olemaan maitoa kotona. 

Tai ei ainakaan perinteistä lehmänmaitoa…

Äidin ratkaisu on herättänyt muissa vanhemmissa todella voimakkaita tunteita, Independent kirjoittaa. 

© flickr

Äidillä oli kiire, joten hän ei ehtinyt kauppaan ostamaan yhtä maitotölkkiä. Tämän jälkeen äiti keksi kyseenalaisen ratkaisun – hän leipoi mokkapalat oman rintamaidonsa avulla. 

Eräs muista äideistä oli saanut asian selville juuri silloin, kun leivonnaisia alettiin tarjoilla. 

Muut vanhemmat pitivät naisen ratkaisua todella ällöttävänä, Independent kirjoittaa. Anonyymina pysyttelevä äiti oli sanonut lasten ”voivan hyvin ravinnon vuoksi.” 

Tämän jälkeen hän kirjoitti tilapäivityksen – äiti kysyi neuvoa itseltään ja muilta, mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä, kun kaikki vanhemmat ovat vihaisia. Rintamaitoäidin kirjoitusta jaettiin suureen ryhmään, jossa keskustellaan yleisistä perheeseen liittyvistä asioista – sieltä päivitys lähti leviämään ja keräsi tuhansia vihaisia kommentteja. 

Äiti kirjoitti tilapäivitykseensä seuraavasti: 

”Hitto. Antakaa, kun yritän kolmannen kerran!! Hitto. Tyhmä Facebook. 

Tarvitsen muutamia hyviä neuvoja. Leivoin mokkapaloja koulun tilaisuuteen ja käytin valmistukseen rintamaitoa. Minulla ei ollut aikaa juosta kauppaan ja ajattelin, että rintamaidon käyttäminen ei ollut suuri ongelma (osa lapsista tarvitsee kyseistä ravintoa, jos olemme rehellisiä). Eikä leivonnaisiin ollut edes käytetty paljon rintamaitoa. 

Yksi äideistä kuulo asiasta ja teki siitä tarpeettoman suuren numeron. En tiedä, mitä tekisin! Onko ehdotuksia? :(”

Perheiden Facebook-ryhmään lisätty päivitys on herättänyt voimakkaita tunteita – osa ihmisistä heittää ironisia vitsejä. Facebook-julkaisu on saanut aikaan suuren väittelyn. 

”Minä valmistin kerran limonaadia ja käytin apuna omaa virtsaani. Minulla ei ollut aikaa käydä kaupassa…”, yksi äideistä kirjoittaa Facebookissa. 

”Tiedätkö, mitä sinun tulisi tehdä? Sinun ei tulisi leipoa mokkapaloja rintamaidon avulla ja tarjota niitä koko helvetin koululle. En koskaan söisi niitä vaikka kyseessä olisi omaa maitoani”, toinen äiti kirjoittaa. 

Söisitkö sinä mokkapaloja, joissa on käytetty äidin rintamaitoa? Jaa tämä artikkeli ja kerro samalla oma mielipiteesi!