Äiti kuvaa uupunutta 7-vuotiasta tytärtä, ystävä näkee kuvan ja jakaa sen välittömästi nettiin

Palomiehenä, astronauttina tai öljynporauslautalla työskentely ovat kaikki vaativia ammatteja. 

Listalta näyttäisi kuitenkin puuttua yksi ammatti. 

Työ, joka sisältää kovaa työtä ja ylityötunteja, kaiken lisäksi ilman palkkaa. 

Facebook/SamJess

Kyseinen ”työ” on äitinä oleminen. 

Äitinä olemisen haasteita usein vähätellään, mutta minun mielestäni sen tulisi olla yksi jokaisen listan haastavimmista ammateista. 

Työ tuo mukanaan suurta iloa ja rakkautta, mutta samaan aikaan myös stressiä, huolta ja uupumusta. 

Kyseisestä työstä ei voi irtisanoutua tai jäädä eläkkeelle. 

Vitsit sikseen, Sam Jess Griffin on Indianasta, Yhdysvalloista kotoisin oleva äiti, joka tuntee äiteyden haasteet ja ilot paremmin kuin hyvin. Hänellä on kotonaan melkein kokonainen jalkapallojoukkue.

Perheessä on viisi lasta, joista kaikki ovat alle 8-vuotiaita – hengähdystaukoja ei tule siis juuri koskaan. 

Facebook/SamJess

Yksi lapsista kuitenkin auttaa äitiä mielellään, hän on vanhin tytär, Lainie. 

Tytär arvostaa äitiään suuresti ja tämä tuli viimeistään ilmi silloin, kun hän sai valita itselleen Hallween-asun, ABC News kirjoittaa

Tyttö ei muiden samanikäisten lasten tavoin halunnut pukeutua kauniiksi keijuksi tai prinsessaksi, vaan omaksi äidikseen. 

Lainie oli löytänyt tarvittavat vaatteet ja välineet vaatekomeroiden penkomisen jälkeen.

Facebook/RachaelFanslerBeachy

Hän valitsi pinkin verkkariasun, kaksi nukkea, meikkiä ja kokonaisuus oli valmis. 

Ei mennyt kuin muutama minuutti ja tytär oli kuin äitinsä kopio. 

Äidin ystävä oli nähnyt Lainien kuvan ja jakanut sen Facebook-sivullaan

Kuva levisi nopeasti ympäri nettiä. 

Ei ole vaikea arvata, miksi kuvasta tuli niin suosittu – jokainen äiti pystyy varmasti aika ajoin samaistumaan tähän kuvaan! 

Facebook/SamJess

Vanhempana oleminen on jokaisen pissalakanan, kakkavaipan ja unettoman yön arvoista. 

Jaa artikkeli mikäli arvostat äitejä, jotka tekevät fantastista työtä päivittäin!