Mies eli vaatimatonta elämää 70 vuoden ajan – sitten hän täytti 98 ja paljasti uskomattoman salaisuutensa

98-vuotias Russ Gremel ei juurikaan eroa samanikäisistä tovereistaan.

Hän elää simppeliä, säästeliästä elämää ja nauttii siitä, että hän voi herätä aamuisin ilman suurempia vaivoja.

Russ on tyyliltään melko vaatimaton ihminen – hän onkin asunut Chicagossa sijaitsevassa talossa 95 vuoden ajan.

Naapurit ovat tulleet ja menneet, eikä kukaan ei ole koskaan tiennyt Russin salaisuudesta.

Lopulta Russ kuitenkin yllätti kaikki vuosia piilossa olleella salaisuudellaan.

casse
© Facebook

Russ Gremel varttui köyhässä perheessä, joka menetti kaiken vuonna 1929 tapahtuneessa pörssiromahduksessa.

Russ oppi tuolloin olemaan onnellinen ja kiitollinen asioista, joita hänellä oli.

”Olen todella yksinkertainen mies”, edelleen Chicagossa asustava Russ kertoo.

Russ on kotoisin köyhistä oloista, mutta hän on tänä päivänä multimiljonääri, kirjoittaa Today.

© Youtube

Kaikki alkoi, kun Russin veli kehoitti ostamaan ”Walgreens” -nimisen apteekkiketjun osakkeita. Tämä tapahtui 70 vuotta sitten.

”Ihmiset tulevat aina tarvitsemaan lääkkeitä ja kodinhoitovälineitä”, veli selvensi.

Russ osti tuolloin noin 800 euron edestä osakkeita.

© Facebook

Russ hämmästyi, kun hän huomasi, että osakkeiden hinta nousi huimaa vauhtia.

Russ ei myynyt osakkeita ja kohta ne olivat jo 2 miljoonan euron arvoisia.

Muuttiko tämä Russin elämän? Ei luultavasti.

Hän jatkoi vaatimatonta elämää, eikä koskaan hankkinut vaimoa tai lapsia. Hän ei koskaan kertonut olevansa miljonääri.

”Hän eli säästäväisesti, eikä tehnyt itsestään numeroa”, naapuri Patrick Falso kertoo Todaylle.

© Facebook

Russ Gremel ei koskenut rahoihinsa ennen vuotta 2017.

Kesäkuun alussa perustettiin 1600 neliokilometrin kansallispuisto, kiitos Russin suuren lahjoituksen.

Russin mukaan nimetyn kansallispuiston ideana on, että lapset saavat nauttia luonnosta. Russ ei koskaan saanut kokea tätä nuoruudessaan.

© Facebook

”Tässä maailmassa on tehtävä jotain hyvää. Sitä varten minulla on rahaa”, Russ kertoo.

Puisto on tänä päivänä koti yli 200 lintulajille, ja myös ihmiset saavat nauttia siitä ja oppia lisää luonnosta.

Russ on edelleen aktiivinen partiolainen ja käy puistossa säännöllisin väliajoin.

© Facebook

Russin hyvät teot eivät kuitenkaan loppuneet kauniiseen kansallispuistoon.

Russ halusi adoptoida itselleen kodittoman chihuahuan, joka sai nimekseen Tiger.

Koira pitää toivottavasti Russille seuraa vielä useiden vuosien ajan. Kaksikko todella pitää toisistaan!

© Facebook

Voit katsoa alla olevalta videosta lisää tästä upeasta ihmisestä:

Jaa tämä artikkeli, mikäli rikkaiden ihmisten tulisi mielestäsi ottaa mallia Russista!