Koirasta ja erityislapsesta tuli parhaat kaverit.

Dixie ja hänen aviomiehensä Edward tapasivat Danny-nimisen pojan ensimmäistä kertaa kun tämä oli vielä pieni. Dannylla oli kehityshäiriöitä, mutta niiden syy oli tuntematon. Hänellä oli vaikeuksia puhua enemmän kuin pari sanaa kerrallaan, hän ei osannut käydä vessassa ilman apua, ja hänen motoriset taitonsa laahasivat selvästi normaalia jäljessä. Nämä seikat eivät kuitenkaan häirinneet Dixietä ja Edwardia. 

Kun Dixie tapasi Dannyn ensimmäistä kertaa, poika hymyili hänelle. Pian Kaliforniassa asuvat Dixie ja Edward adoptoivat Dannyn.

Pariskunnalta kesti kuitenkin jonkin aikaa huomata mikä sai Dannyssa positiivisen muutoksen aikaan. 

Dixien, Edwardin, ja Dannyn naapurissa asuva pariskunta koulutti etsintäkoiria. Yhdessä vaiheessa heillä oli koulutettavanaan koira nimeltä Saki. Koulutuksen suoritettuaan saksanpaimenkoira Sakin oli määrä lähteä vakituiseen työpaikkaan jonnekin kauas. 

Eräänä päivänä Sakin käytös muuttui, ja se yritti kaikin keinoin päästä pois kotinsa takapihalta. Lopulta se onnistuikin. 

Saki juoksi kadun yli ja hyppäsi Dannyn syliin, ja poika hymyili ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Silloin Dannyn elämä muuttui ja hänestä tuli kuin eri ihminen. Hänen puheongelmansa lievenivät ja hän pystyi viimein puhumaan kokonaisia lauseita. Hänen ensimmäinen lauseensa kuului ”Olen Sakin isä”. Danny tapasi ottaa koiran naamasta kiinni ja puhua sille.

Danny oppi myös käymään vessassa itse, heittämään palloa, ja muutenkin hänestä tuli taitavampi kaikin tavoin. Hänen motoriset taitonsa saavuttivat nopeasti hänen ikäistensä normaalin tason. 

Valitettavasti Sakin koulutus päättyi, ja se valmistautui lähtemään Dannyn naapurista.

Dannyn adoptioäiti pyysi naapureitaan kysymään toimeksiantajaltaan voisiko Saki jäädä Dannyn luokse, mutta vastaus oli kieltävä. Naapurit kouluttavat koiria eräälle järjestölle. Sakia kouluttaneet naapurit kuitenkin olivat itse todistaneet kuinka hyvää Sakin läsnäolo teki Dannylle, joten he pyysivät järjetön edustajia tulemaan itse katsomaan ja todistamaan tilannetta. 

Järjestöstä tultiinkin paikalle, ja vierailijoille ei jäänyt epäselväksi kuinka paljon Saki auttoi Dannya ja paransi tämän elämänlaatua. Niinpä Sakin annettiin jäädä Dannyn luo! 

Kannattaa katsoa tämä englanninkielinen video Dannysta ja hänen koirastaan:

 

Jaa tämä sydäntälämmittävä tarina kaikille eläinten ystäville Facebookissa!

Julkaistu Eläinraamatussa, tykkää meistä Facebookissa.