7 yllättävää asiaa johon Vicks Vaporub auttaa

Vicks Vaporub on salva, jota käytetään yleisimmin kuumeeseen ja influenssaan liittyvien oireiden lievittämiseen.

Sen vaikuttavat aineet mentoli, kamferi, tymoli ja eteeriset öljyt vapauttavat parantavia höyryjä, kun salvaa hierotaan iholle. 

Tämä tehopakkaus löytyy useimmista kodeista, mutta tiesitkö, että sillä voi hoitaa flunssan oireiden lisäksi myös hammassärkyä tai raskausarpia?

Lue alta lisää. 

Vicks Vaporubia on käytetty flunssan hoitoon jo vuosikymmeniä ja se onkin vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten lääkekaapissa.

Tällä tutulla tuotteella on kuitenkin myös ominaisuuksia, jotka auttavat muihinkin, kuin vain flunssan oireisiin. 

korva
© Shutterstock

1. Korvakipu

Levitä vanupuikolla pieni määrää Vicks Vaporubia kipeään kohtaan ja huomaat helpotuksen välittömästi.

jalat
© Shutterstock

2. Kuivat jalat

Etenkin talvella jalat saattavat olla rutikuivat. Unohda kalliit jalkarasvat ja maskit, levitä jalkoihin Vicks Vaporubia ja se pehmentää jalkasi. 

Levitä reilu kerros Vaporubia jalkoihin ja sujauta jalat puuvillasukkiin ennen nukkumaanmenoa. Pese jalat aamulla ja toista sama noin kahden viikon ajan, riippuen siitä, kuinka kuivat jalkasi ovat.

jalka
© Shutterstock

3. Poskiontelotulehduksesta johtuva päänsärky

Päänsärky on ikävä ja energiaa vievä vaiva. Toki särkylääkkeet auttavat kipuun jonkin verran, mutta onneksi on myös muita vaihtoehtoja, jos ei halua syödä lääkkeitä.

Levitä ohut kerros Vaporubia nenän alle ja hengittele syvään. Vaporubin höyryt lievittävät päänsärkyä jo 5-10 minuutissa. 

raskausarvet
© Shutterstock

4. Raskausarvet

Raskausarvet ovat sitkeä vaiva, joihin ei tunnu tepsivän oikein mikään. Jos olet jo kokeillut kaikki keinot, etkä vieläkään ole päässyt eroon raskausarvista, kannattaa kokeilla Vaporubia.

Sekoita sitruunanmehu, aloe vera geeli ja Vicks vaporub kulhossa ja levitä raskausarville. Anna vaikuttaa vartin ajan ja huuhtele pois lämpöisellä vedellä. 

Tämän tehoseoksen avulla monet naiset ovat päässeet raskausarvista eroon jo viikossa!

yskä
© Shutterstock

5. Yskä

Öinen yskäkohtaus voi olla sitkeä ja kestää tunteja. Levitä Vaporubia jalkapohjiin ja laita sukat jalkaan ja huomaat sen auttavan jo muutamassa minuutissa. 

hammas
© Shutterstock

6. Hammassärky

Usko tai älä, mutta tämä ihmesalva auttaa myös hammassärkyyn!

Levitä pieni määrää salvaa ulkoisesti sille alueelle, missä hammaskipu on kovimmillaan.

Hiero kipeää kohtaa ja tunnet sen lämpenevän, mikä tarkoittaa, että Vaporubin aineet alkavat vaikuttaa ja verenkierto tehostuu. Jos kipu jatkuu, käy makuulle kipeä kohta tyynyyn päin ja anna paineen lievittää kipua. 

itikka
© Shutterstock

7. Itikan pistot

Levitä pieni määrä Vaporubia kutisevalle alueelle ja anna vaikuttaa. Salva poistaa kutinan ja kirvelyn. Pidä kuitenkin mielessä, että voidetta ei saa levittää rikkoutuneelle iholle, haavoihin tai limakalvoille.

Voit myös levittää pienen määrän Vaporubia vaatteisiin pitääksesi hyttyset jatkossa loitolla.

En tiennytkään, että tästä tutusta salvasta on näin moneksi! Jaa nämä vinkit myös ystävillesi, sillä useimmilta varmasti löytyy Vicks Vaporubia kotoa. 

Lähde: Healthy Food House