17-vuotias yöpyi ystävänsä luona – aamulla kukaan ei ymmärtänyt mitä hän sanoi

Bonnie ja hänen miehensä olivat töissä, kun puhelin soi. Heidän 17-vuotias poikansa Cody oli ollut edellisen yön ystävänsä luona.

He olivat olleet ulkona juhlimassa, joten kun ystävän oli vaikea saada Codya hereille seuraavana aamuna, ei hän pitänyt sitä mitenkään erikoisena.

Pian hän kuitenkin tajusi, että oli kyse jostain vakavammasta – jostain, mitä kukaan ei olisi osannut odottaa.

Codyn ystävän isä soitti hänen äidilleen Bonnielle ja laittoi sitten puhelimen Codyn korvalle, sillä hän ajatteli, että äiti saisi puhuttua poikansa kanssa. Cody pystyi kuitenkin tuottamaan ainoastaan epäselviä äännähdyksiä, ja silloin kaikki tajusivat, että jokin oli hullusti. He soittivat välittömästi ambulanssin.

Cody kiidätettiin tutkimuksiin, ja selvisi, että hän oli saanut vakavan aivoinfarktin vasempaan aivolohkoonsa.

Aivoinfarkti yhdistetään yleensä vanhoihin ihmisiin, joten kaikki olivat luonnollisesti järkyttyneitä kuullessaan ikävät uutiset.

Kun Bonnie muisteli edeltäviä päiviä, hän tajusi, että Cody oli puhunut hieman epäselvästi muutaman kerran, ja hänen jaloissaan ja käsissään oli ollut tunnottomuutta. Se oli kuitenkin mennyt itsestään ohi, joten äiti ei ollut huolestunut.

Hän ei olisi ikinä osannut arvata, että nuo harmittomilta tuntuneet oireet johtaisivat aivoinfarktiin. 

Nyt Bonnie haluaakin varoittaa muita, ja kertoi siksi poikansa tarinan 1011 News -uutissivustolle.

”Neuvoni vanhemmille on, että älkää koskaan vähätelkö lapsenne oireita”, hän sanoo.

Ilman lääkäreiden nopeaa toimintaa Cody ei olisi selvinnyt. Videolta näet, mitä hänelle tapahtui ja miten hän voi nykyään:

Jaa tämä artikkeli ystävillesi Facebookissa, sillä on todella tärkeää tunnistaa nämä aivoinfarktin varoitusmerkit.