16 kuvaa, joita katsoessa voisi luulla maailmanlopun tulevan pian

Näitä kuvia katsellessa tulee paha mieli, mutta tästäkin huolimatta kaikkien tulisi nähdä ne. 

Ne näyttävät meille toisen puolen upeasta planeetastamme. Sen puolen, minkä usein unohdamme, kun uimme turkoosissa meressä tai kävelemme metsässä linnun laulua kuunnellen. 

Nämä kuvat ovat todellisuutta, vaikka sitä onkin vaikea myöntää. 

Mutta, jos emme tiedä totuutta, emme voi koskaan tehdä muutosta. Emme mieti jätteen määrää tai emme ajattele mihin maahan tai mereen heittämämme roska lopulta päätyy. 

Harvoin jäämme myöskään miettimään, minkä hinnan eläimet ja luonto maksavat öljyvahingosta tai muista saasteista. 

Alla olevat kuvat näyttävät, mitä tapahtui kilpikonnalle joka takertui limutölkkien muovijätteeseen ja pingviineille, joiden reviirillä tapahtui öljyvahinko. 

kilppari
© Imgur

Peanut-niminen kilpikonna takertui nuorempana limu- tai oluttölkkien muovijätteeseen ja sen jatkaessa kasvua, pysyi muovijäte visusti sen ympärillä.

Tämän vuoksi Peanutin kehosta tuli epämuodostunut ja osa sen sisäelimistä ei kehittynyt terveiksi. 

saaste
© Imgur

Muovipussi on tarttunut kiinni lintuun. 

saaste
© Imgur

Muovijäte on kiertynyt merileijonan pään ympärille. 

saaste
© Imgur

Mies kerää kuolleita kaloja saastuneesta joesta. 

saaste
© Imgur

Muovihaarukka on uponnut syvälle kilpikonnan päähän. 

saaste
© Imgur

Öljy on peittänyt linnun alleen.

saaste
© Imgur

Kuollut kala makaa saastuneessa joessa. 

saaste
© Imgur

Pingiviinparvi on joutunut öljykatastrofin uhreiksi. 

saaste
© Imgur

Tälle kilpikonnavanhukselle on käynyt samoin, kuin Peanutille, jonka ympärille oli tarttunut muovijäte. Kilpikonnan ympärille takertunut kuminauha on estänyt sitä kehittymästä normaalisti. 

saaste
© Imgur

Valaan pyrstöön on tarttunut mitä ilmeisemmin kalastusverkko. 

saaste
© Imgur

Yksinäinen koala keskellä raivattua ja hakattua metsää, joka ennen oli sen koti. 

saaste
© Imgur

Lintu pelastettiin öljyvuodon keskeltä. 

saaste
© Imgur

Tämän kuolleen linnun ruumiinavauksessa löytyi lukematon määrä erilaista muovijätettä. 

saaste
© Imgur

Merileijonan kaulan ympärille takertunut lanka on tehnyt sille kipeän ja syvän haavan.

saaste
© Imgur

Lehmä syö maahan heitettyä muovijätettä. 

turtle
© Imgur

Mies pelastaa kilpikonnan, joka on takertunut valtavan kokoiseen muovijätteseen. 

Kaikkien tulisi nähdä nämä sydäntäsärkevät kuvat. Emme voi enää kääntää selkäämme ja vain antaa tämän tapahtua.

Tämä on meidän kaikkien yhteinen planeetta, jossa niin eläimillä, kuin ihmisilläkin on oikeus elää. Jaa, jos olet samaa mieltä!